Säännöt

Hyväksytty 29.11.2023


I LUKU – Nimi, kotipaikka ja tarkoitus

1 § Yhdistyksen nimi on Tampereen teekkarien soitannollinen seura ry. Yhdistyksen nimen epävirallisena lyhennyksenä käytetään nimeä TTSS. Näissä säännöissä siitä käytetään nimitystä seura.

2 § Seura jatkaa 7.11.1974 perustetun Tampereen teekkarien soitannollisen seuran toimintaa.

3 § Seuran kotipaikka on Tampere ja virallinen kieli suomi

4 § Seuran tarkoituksena on yhdistää Tampereen teknillisen yliopiston musiikkia harrastavia opiskelijoita, herättää ja ylläpitää opiskelijoiden musiikkiharrastusta, sekä edustaa ylioppilaskunnan musiikkiharrastusta ulkopuolisissa yhteyksissä. Tampereen teknillisestä yliopistosta käytetään näissä säännöissä nimeä TTY.

5 § Tarkoituksensa toteuttamiseksi seura voi:
– järjestää erilaisia musiikkitilaisuuksia ja -tapahtumia TTY:n piirissä sekä muissa yhteyksissä, järjestää seuran jäsenille mahdollisuudet säännölliseen musiikin harrastamiseen,
– omistaa ja ylläpitää asianmukaista kalustoa toimintansa mahdollistamiseksi,
järjestää opintomatkoja, kokouksia, illanviettoja ja muuta vastaavaa toimintaa,
hoitaa seuran sisäistä tiedotustoimintaa,
– pitää yllä suhteita TTY:oon ja sen yksiköihin ja näiden henkilökuntaan, sen ylioppilaskuntaan, muihin korkeakouluihin, opiskelijajärjestöihin ja -kerhoihin, elinkeinoelämään sekä muihin tarpeellisiin sidosryhmiin,
– ylläpitää suhteita entisiin jäseniinsä ja järjestää heille tapaamisia tai muuta toimintaa
– sekä ryhtyä muihin yhdistyksen tarkoitusta edistäviin toimiin.

6 § Toimintansa tukemiseksi seura voi:

kerätä seuran käytössä olevista harjoitustiloista harjoitusvuoromaksua käyttäjiltä,
vuokrata seuran omistuksessa olevaa kalustoa harjoitustilojen ulkopuolella tapahtuvaan toimintaan ensisijaisesti jäsenilleen, TTY:n ylioppilaskunnalle tai TTY:n muiden kerhojen ja järjestöjen käyttöön, ottaa vastaan avustuksia, testamentteja ja lahjoituksia, harjoittaa myynti- ja välitystoimintaa sekä järjestää huvitilaisuuksia ja arpajaisia asianomaisilla luvilla.

Seura ei hanki voittoa eikä välitöntä taloudellista etua tai ansiota toimintaansa osallistuville jäsenille.


Il LUKU – Jäsenet ja maksut

7 § Seuranjäseniä ovat varsinaiset jäsenet, ulkojäsenet, kannatusjäsenet ja kunniajäsenet.

8 § Seuran varsinaiseksi jäseneksi voidaan hyväksyä jokainen seuran toiminnasta kiinnostunut Tampereen teknillisessä yliopistossa tutkinto-, jatko- tai vaihto-opintoja suorittava henkilö, joka hyväksyy seuran tarkoituksen ja säännöt, sekä suorittaa seuran jäsenmaksun.

9 § Jäsenyyden päättyessä on jäsenen suoritettava kaikki erääntyneet maksunsa seuralle ja luovutettava seuralle kuuluva omaisuus. Suoritettua jäsenmaksua ei makseta takaisin.

10 § Seuran ulkojäseneksi voi liittyä jokainen henkilö, joka ei ole TTY:n opiskelija ja joka maksaa seuran ulkojäsenmaksun. Seuran hallitus voi myöntää ulkojäsenille oikeuden käyttää seuran harjoitustiloja yhdessä seuran varsinaisen jäsenen kanssa.

11 § Seuran kannatusjäseneksi voi liittyä jokainen seuran toiminnan tukemisesta kiinnostunut henkilö tai yhteisö. Seuran kannatusjäsen voi olla myös seuran varsinainen jäsen, mikäli hän opiskelee TTY:ssa, tai ulkojäsen.

12 § Seuran hallitus hyväksyy varsinaiset jäsenet sekä uiko- ja kannatusjäsenet. Henkilö, joka on erotettu seurasta 16 §:n mukaisella menettelyllä, voidaan hyväksyä jäseneksi hallituksen kahden kolmasosan (2/3) ääntenenemmistöllä.

13 § Seuran kunniajäseneksi voi seuran kokous kolmen neljäsosan (3/4) ääntenenemmistöllä kutsua henkilön, joka on erityisesti ansioitunut seuran toiminnassa tai muuten merkittävästi edesauttanut sen tavoitteita ja pyrkimyksiä.

Esityksen kunniajäseneksi kutsumisesta tekee seuran hallitus tai jäsenryhmä, jonka suuruus on vähintään kymmenen (10) jäsentä. Seuran kunniajäsen voi olla myös seuran varsinainen jäsen, mikäli hän opiskelee TTY:ssa.

14 § Seuran varsinaiset jäsenet ovat velvollisia suorittamaan kalenterivuosittain seuralle jäsenmaksun ja ulkojäsenet ulkojäsenmaksun. Seuran kannatusjäsenet ovat velvollisia suorittamaan seuralle kalenterivuosittain kannatusjäsenmaksun. Jäsenmaksujen suuruudet päättää seuran kokous. Seuran kunniajäsenet eivät ole velvollisia suorittamaan jäsenmaksua.

15 § Seuran hallitus voi erottaa jäsenen, joka ei enää täytä näissä säännöissä tai laissa määrättyjä jäsenyyden ehtoja.

16 § Seuran kokous voi erottaa jäsenen seurasta, jos jäsen on jättänyt täyttämättä ne velvoitukset, joihin hän on seuraan liittymällä sitoutunut tai on menettelyllään seurassa tai sen ulkopuolella huomattavasti vahingoittanut seuraa. Tällöin asianomaista on kuultava ja asiasta on mainittava kokouskutsussa.

17 § Seuran jäsen on oikeutettu eroamaan seurasta ilmoittamalla siitä kirjallisesti seuran hallitukselle tai sen puheenjohtajalle. Jäsen voi myös erota ilmoittamalla siitä seuran kokouksessa pöytäkirjaan merkittäväksi.

18 § Jos seuran jäsen käyttäytymisellään tai toiminnallaan tahallisesti vaikeuttaa seuran toimintaa taikka seuran edustajana tai seuran järjestämässä tilaisuudessa aiheuttaa julkista pahennusta, voi hallitus kieltää jäseneltä osallistumisen seuran järjestämiin tilaisuuksiin enintään kuudeksi kuukaudeksi.

19 § Seura pitää jäsenistään jäsenluetteloa, josta ilmenee kunkin jäsenen täydellinen nimi ja kotipaikka.


III LUKU – Seuran kokoukset

20 § Seuran kokouksia ovat kevätkokous, syyskokous ja seuran ylimääräiset kokoukset. Seuran kokoukset kutsuu koolle seuran hallitus.

21 § Seuran kevätkokous pidetään huhtikuun loppuun mennessä, ja siinä käsitellään ainakin seuraavat asiat:

– käsitellään edellisen vuoden toimintakertomus,
– hallituksen esittämät tilikertomus ja tilinpäätös,
– kuullaan toiminnantarkastajien lausunto,
– päätetään tilinpäätöksen vahvistamisesta ja vastuuvapauden myöntämisestä hallitukselle ja muille vastuuvelvollisille.

Seuran syyskokous pidetään marraskuun loppuun mennessä, jolloin käsitellään ainakin seuraavat asiat:

– valitaan hallituksen puheenjohtaja ja muut hallituksen jäsenet,
– valitaan kaksi (2) toiminnantarkastajaa ja heille henkilökohtaiset varahenkilöt,
– päätetään seuran jäsenmaksujen suuruudet seuraavalle toimintakaudelle,
– hyväksytään hallituksen valmistelema seuraavan toimikauden toimintasuunnitelma ja talousarvio.

22 § Seura kokoontuu ylimääräiseen kokoukseen mikäli seuran hallitus katsoo sen tarpeelliseksi tai kun yksi kymmenesosa (1/10) tai vähintään kymmenen (10) seuran varsinaista jäsentä sitä kirjallisesti seuran hallitukselta vaatii. Jälkimmäisessä tapauksessa kokous on pidettävä kahden (2) viikon kuluessa vaatimuksen jättämisestä hallitukselle.

23 § Seuran kokouksista on ilmoitettava vähintään viisi (5) arkipäivää ennen kokousta seuran varsinaisella ilmoitustaululla sekä jäsenistön sähköpostitiedotteessa. Kokouskutsun yhteydessä on esitettävä myös esityslista.

24 § Seuran kokous on päätösvaltainen, jos se on sääntöjen mukaisesti koolle kutsuttu.

25 § Seuran kokouksissa äänioikeutettuja ja vaalikelpoisia ovat jäsenvelvoitteensa suorittaneet seuran varsinaiset jäsenet. Muilla jäsenillä on kokouksissa vain läsnäolo- ja puheoikeus.

Valtakirjalla ei saa äänestää.

Kokouksen päätöksellä voidaan myös seuraan kuulumattomalle myöntää läsnäolo- ja puheoikeus.

26 § Kokouksessa käsitellään esityslistassa mainitut asiat. Kokous voi myös ottaa käsiteltäväkseen asian, jonka kokous kolmen neljäsosan (3/4) enemmistöllä annetuista äänistä julistaa kiireelliseksi. Käsiteltäessä seuran sääntöjen muuttamista, vaalitapaa ja – järjestystä, hallituksen tai sen jäsenen taikka toiminnantarkastajan valitsemista tai erottamista, tilinpäätöksen vahvistamista ja vastuuvapauden myöntämistä, seuran purkamista tai muuta yhdistyslain 23 §:ssä mainittua asiaa on asiasta mainittava kokouskutsussa.

27 § Seuran kokouksien pöytäkirjat tarkastavat kokouksissa valitut kaksi (2) pöytäkirjantarkastajaa, joiden tulee olla seuran varsinaisia jäseniä. Tarkastus tulee tapahtua kolmenkymmenen (30) vuorokauden kuluessa kokouksesta.


IV LUKU – Päätöksentekojärjestys ja vaalit

28 § Ellei säännöissä toisin mainita, tulee päätökseksi se mielipide, jota on kannattanut yli puolet äänestyksessä annetuista äänistä. Puheenjohtajan mielipide ratkaisee äänten mennessä tasan, vaalissa kuitenkin arpa.

29 § Äänestyksessä käytettäköön avointa äänestystä, ellei vähintään kaksi (2) kokouksessa läsnä olevaa äänioikeutettua jäsentä vaadi suljettua äänestystä.

30 § Noudatetaan kokouksen puheenjohtajan päättämää soveltuvaa äänestysjärjestystä. Kokouksen puheenjohtaja antaa äänestystä täsmentävät ohjeet ennen äänestyksen suorittamista.

31 § Milloin vaaleissa on valittavana vain yksi henkilö, on hänen saatava vähintään puolet (1/2) annetuista äänistä. Mikäli ensimmäisellä kierroksella kukaan ei ole saanut ehdotonta äänten enemmistöä, suoritetaan uusi vaali kahden (2) ensimmäisessä äänestyksessä eniten ääniä saaneen välillä.

32 § Jos vaali toimitetaan suhteellisena, suoritetaan se ehdokaslistoja käyttämättä siten, että vaalissa jokainen annettu ääni jaetaan vaalilippuun merkittyjen ehdokkaiden kesken ensimmäisenä olevan ehdokkaan saadessa yhden äänen, toisena olevan puoli ääntä, kolmantena olevan yhden kolmasosan ääntä ja niin edelleen ja valituiksi tulevat määräytyvät ehdokkaiden saamien äänien mukaisessa järjestyksessä.

33 § Annettujen äänien lukumäärää laskettaessa ei oteta huomioon: äänioikeutettuja, jotka eivät ole äänestäneet, koska eivät ole saapuneet kokoukseen, jotka eivät ole halunneet äänestää, tai joilta puuttuu muodollinen äänioikeus ko. kokouksessa tai asiassa äänestyslippuja, joissa on äänestetty “tyhjää” tai jotka on hylätty.


V LUKU – Hallitus ja toimihenkilöt

34 § Seuran asioita hoitaa seuran kokouksen yhdeksi toimikaudeksi kerrallaan valitsema hallitus. Hallituksen muodostavat puheenjohtaja ja kolmesta kuuteen (3-6) muuta jäsentä, joiden tulee olla seuran varsinaisia jäseniä.

35 § Hallitus valitsee keskuudestaan varapuheenjohtajan, sihteerin ja rahastonhoitajan sekä nimeää hallituksen muiden jäsenten tehtävät.

36 § Hallituksen tehtäviin kuuluu:

– johtaa seuran toimintaa ja hoitaa sen taloutta ja omaisuutta,
– valmistella seuran kokouksissa esille tulevat asiat ja toimeenpanna niissä tehdyt päätökset,
– laatia toimintakertomus ja tilinpäätös sekä ehdotus toimintasuunnitelmaksi ja talousarvioksi,
– kutsua seuran kokoukset koolle,
– päättää muista asioista, joita ei ole määrätty seuran kokouksen päätettäväksi,
– sekä hyväksyä seuran uudet jäsenet.

37 § Hallituksen kokouksen kutsuu koolle hallituksen puheenjohtaja, hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtaja. Kokous pitää kutsua koolle myös, jos vähintään kaksi hallituksen jäsentä sitä puheenjohtajalta vaatii. Tavasta, jolla kokoukset kutsutaan koolle, päättää hallitus.

38 § Hallituksen kokous on päätösvaltainen, kun se on hallituksen päättämällä tavalla kokoon kutsuttu ja läsnä on vähintään puolet (1/2) hallituksen jäsenistä mukaan lukien puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja.

39 § Seuran nimen kirjoittaa hallituksen puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja. Hallitus voi myöntää nimenkirjoitusoikeuden seuran varsinaiselle jäsenelle.

40 § Seuran hallitus tai kokous voi erityisiä tehtäviä varten asettaa määräaikaisia toimikuntia tai toimihenkilöitä, hallitus kuitenkin enintään oman toimikautensa ajaksi. Näihin toimiin voidaan tarvittaessa nimetä myös seuran ulkopuolinen henkilö. Seuran hallitus tai kokous voi antaa toimikuntien ja -henkilöiden toimintaan liittyviä sääntöjä ja määräyksiä.

41 § Perustellusta syystä seuran kokous voi vapauttaa hallituksen jäsenen tai asettamansa toimikunnan tai toimihenkilön tehtävästään kesken toimikauden, jolloin kokouskutsussa on mainittava asiasta. Tehtävästä erotetun henkilön tilalle voidaan tarvittaessa valita uusi jäljellä olevaksi toimikaudeksi.

42 § Perustellusta syystä seuran hallitus voi vapauttaa asettamansa toimihenkilön tai -kunnan tehtävästään kesken toimikauden, jolloin kokouskutsussa on mainittava asiasta. Tehtävästä erotetun henkilön tai toimikunnan tilalle voidaan tarvittaessa valita uusi jäljellä olevaksi toimikaudeksi.


VI LUKU – Hallintoja talous

43 § Seuran toimi- ja tilikausi on kalenterivuosi. Seuran taloudenhoitoa valvovat kaksi (2) toiminnantarkastajaa. Toiminnantarkastajien toimikausi on kalenterivuosi.

44 § Seuran kirjanpitoasiakirjat on toimitettava toiminnantarkastajille tarkastettavaksi viimeistään neljä (4) viikkoa ennen kevätkokousta ja muutenkin toiminnantarkastajien sitä pyytäessä. Toiminnantarkastajien tulee toimittaa asiakirjat ja toiminnantarkastuskertomus seuran hallitukselle viimeistään kahta (2) viikkoa ennen kevätkokousta. Lisäksi toiminnantarkastajilla on läsnäolo- ja puheoikeus seuran ja seuran hallituksen kokouksissa, joissa käsitellään heidän tehtäviinsä liittyviä asioita.

VII LUKU – Erityisiä määräyksiä

45 § Yhdistyksen jäsen, hallitus ja hallituksen jäsen saavat moittia yhdistyksen päätöstä yhdistystä vastaan ajettavalla kanteella, jos päätös ei ole syntynyt asianmukaisessa järjestyksessä ja virhe on voinut vaikuttaa päätöksen sisältöön tai muuten yhdistyksen jäsenen oikeuteen taikka päätös on muuten yhdistyslain tai yhdistyksen sääntöjen vastainen. Oikeutta moitekanteen nostamiseen ei ole sillä, joka on kokouksessa myötävaikuttanut päätöksen tekemiseen. Kanne on pantava vireille kolmen kuukauden kuluessa päätöksen tekemisestä tai siitä, kun päätöstä koskeva pöytäkirja on päivätty.

46 § Seuran tunnuksista ja merkeistä päättää seuran kokous.

47 § Muutoksia näihin sääntöihin voidaan tehdä, jos muutosesitys on hyväksytty vähintään kolmen neljäsosan (3/4) ääntenenemmistöllä kahdessa (2) peräkkäisessä seuran kokouksessa, joiden väli on vähintään neljätoista (14) vuorokautta. Muutosesitys on mainittava kokouskutsussa.

Muutosesityksen voi tehdä hallitus tai kymmenen (10) seuran varsinaista jäsentä kirjallisena hallitukselle. Varsinaisten jäsenten tekemä ehdotus on käsiteltävä seuraavassa seuran kokouksessa.

48 § Seura purkautuu, jos seura tekee siitä päätöksen viiden kuudesosan (5/6) ääntenenemmistöllä kahdessa (2) peräkkäisessä kokouksessa, joiden väli on vähintään kolmekymmentä (30) vuorokautta. Purkamisesitys on mainittava kokouskutsussa.

49 § Seuran purkauduttua siirtyvät sen varat ja omaisuus Tampereen teknillisen yliopiston ylioppilaskunnan käytettäväksi näiden sääntöjen §4 mukaiseen tarkoitukseen.

50 § Sääntömuutos tai purkamispäätös tulee voimaan, kun se on merkitty yhdistysrekisteriin.

51 § Nämä säännöt astuvat voimaan, kun ne merkitään yhdistysrekisteriin.